6. helmikuuta 2013

London EF Crew Meeting 2012 ! pt.2

Hejsan!

 Multa on nyt muutaman kertaa pyydelty tarkempaa postausta EF:n kansainvälisesta Crew meetingistä Lontoosta, johon osallistuin viime helmikuussa 2012. Viime vuonna sinne pääsivät siis kaikki halukkaat joilla oli 3000 Crew pistettä + 1 booking.

  Alunperin mun oli tarkoitus tehdä tarkempi postaus tapaamisesta jo viime vuonna, mutta en saanut mun videokamerasta siirrettyä ainuttakaan kuvaa tai videota tänne blogiin. God knows missä digiavaruudessa ne videot seikkailee... 

Noniin, nyt asiaan. Meitä lähti siis sinne suomesta 5 tyttöä, ja tunsin alunperin ainoastaan yhden (eli Neean) joka oli ollut mun kanssa samalla kielimatkalla. Neea joutui kuitenkin tulemaan eri lennolla (Helsinki-Kööpenhamina-Lontoo) ja me muut mentiin sitten suoralla lennolla Lontooseen. Lento kesti n. 3 tuntia ja jouduttiin sen lisäksi odottamaan heathrowlla muutama tunti. Tytöt joiden kanssa mä lensin oli mua pari vuotta vanhempia (17-18v) ja en oikein päässyt tutustumaan heihin kunnolla, koska kuten edellisessä lontoo-postauksessa kerroin, niin olin koko matkan ajan kipeä enkä oikeastaan voinut puhua juuri ollenkaan. Tytöt oli kuitenkin tosi mukavia, ja ilman heitä en ois pärjänny yksin seikkailemalla lentokentillä!

Tumblr_mhs280ruxq1qa8849o1_400_large
Kun saavuimme Lontooseen Heatrown lentokentälle meitä oli siellä vastassa liiderit Brad ja toinen naisliideri (en muista millään nimeä). Odotettiin sitten lentokentällä vielä pari tuntia, että meidän taxi driver saapuu. Matka sieltä meidän über hienolle hotellille kesti pari tuntia, jossa kaikki muut Crew:it +  neea olivat jo  meitä odottamassa. Kun saavuimme hotellille meille jaettiin heti huoneet, ja meidän huone oli ihanasti seitsämännessä kerroksessa, mihin oli sitten kiva kantaa painavat matkalaukut :D (ei ollut hissiä) Hyvää kuntoilua ainakin! 

 Tumblr_mfns8j9kuk1rtpn92o1_500_large

Samana iltana mentiinkin sitten vielä keilaamaan koko porukalla, jota ennen päätettiin vielä Neean kanssa lähtee vähän kiertelemään ulos. Valitettavasti se sitten päättyi siihen että me eksyttiin ja piti soittaa meidän ihanalle Brad - liiderille joka tuli sitten hakee meidät sieltä jostain sivukadulta taxilla, ja vei meidät suoraan keilahallille. Muistan miten se kauhisteli kun kerrottiin että oltiin oltu maltalla kielimatkalla ja ihmetteli et miten selvittiin siellä hengissä kun eksyttiin jo täällä ensimmäisenä iltana... :D Keilaamassa oli kuitenkin tosi hauskaa ja saatiin tilata juotavaa/ syötävää EF:n piikkiin.  Keilahalli jossa keilattiin oli ilmeisesti joku monitoimikeskuksen (??) tyylinen, koska keilaratojen vieressä oli myös luistinrata, joka oli ihan täynnä luistelijoita. Tuntu jotenkin suomalaisena tosi hassulta, miten sinne "maan alle" oli tehny varta vasten luistinrata keilaradan viereen. 

Toisena päivänä mentiin kaupungin toiselle puolelle metrolla, EF:n toimistolle. Vietettiinkin siellä kokonainen päivä "kokouksissa", ja suunnitellen EF:n esitteitä. Se oli itseasiassa tosi mielenkiintoista , koska saatiin olla osana esitteiden ja mainosten suunnittelua, ja meiltä kysyttiin näkemyksiä nuorten näkökulmasta. Joidenkin meidän porukan kuvat päätyivät myös tämän vuoden esitteeseen ja munkin oli tarkotus olla osana haastattelua, mutta jostain syystä kaiken härdellin keskellä mua unohdettiin haastatella.

Lounaan jälkeen istuttiin uudelleen alas kuuntelemaan muiden esityksiä, joissa jokaisesta maasta tulevat kertoivat itsestään, missä ovat olleet matkalla ja kuinka ovat hankkineet Crew pisteitä. Saatiin toimistolta myös paljon kaikenlaisia EF:n oheistuotteita, joita voidaan sitten käyttää meidän promo/crew työskentelyssä.




Saatin toimistolta mm. uuder Crew hupparit ja EF laukut, joiden sisällä oli sitten runsaasti muita oheistuotteita. Päivän lopuksi meille myös jaettiin todistukset osallistumisestamme tapaamiseen jossa luki; " This is to certifity that _______ attended the VIP Crew Meeting in London, 10-12 February 2012 and was recognized for her superior achievement as a representative of EF Language Travel. "

Sitten toisena, ja viimeisenä mentiin yhdessä China Towniin syömään kiinalaiseen ravintolaan. En ollut koskaan aikasemmin käynyt china townissa, joten ihan kokemuksenakin se paikka oli ihan mahtava. Käännyttiin vaan yhdelle kadulle, ja näytti että oltais jossain päin aasiaa, aika huippua! Kun oltiin kaikki sylty yhdessä, ryntäsimme suoraan shoppailemaan, koska aikataulu oli ollut sen verran tiukka että vapaa-ajalle ei ollut jäänyt paljoa aikaa.

Kolmantena, eli viimeisenä päivänä mentiin porukalla katselemaan nähtävyyksiä, kierreltiin kaikki London Eye, Big Ben yms. Kuvia niistä löytyykin tästä Meetingin edellisestä postauksestä jonka linkki on postauksen lopussa.  Käytiin myös mm. siellä kamalassa  London Dungeossissa, josta kerroin paremmin siis tuossa kyseisessä postauksessa ! Se oli oikeesti aikamoinen kokemus! :D Sen jälkeen puolet porukasta joutuivat lähtemään ja vaan me skandit (suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset) jäätiin vielä kiertelee paikkoja, jonka jälkeen suunta olikin kohti hotellia ja lentokenttää.


Tuossa vielä kuva meistä porukan tytöistä ja takana London Tower Bridge. Varastin tämänkin kuvan siis meetingin facebook-ryhmästä. 

Kaiken kaikkiaan voin silti sanoa että oli reissuna hieno kokemus, sekä opin paljon uutta EF:stä ja tietenkin myös Lontoosta! Oli vaan superharmi miten sairastin koko viikonlopun, ja olisin varmaan terveenä saanut siitä enemmän irti. Mielleläni lähtisin silti uudestaan, ja lontoosta ei vaan ikinä saa tarpeekseen! Annetaan silti nyt uusille ihmisille mahdollisuus kokea tuo ja muistakaa kaikki ketkä tänä vuonna lähtee pitää hauskaa siellä !

Linkit ->
London EF Meeting pt. 1 postaus (ryhmäkuvat nähtävyyksistä + toimistolta)
EF postaus (kuva hupparista mitkä saatiin + kuvia  esitteestä missä oli ne haastattelujapätkät meetingistä)


2 kommenttia:

  1. oli varmaan siisti reissu kuulostaa ainakin kivalta:)

    VastaaPoista