5. heinäkuuta 2015

Busy doesn't mean better (EF Reunion Party, Studentum, Street Action)

Hei taas ! Tällä hetkellä istun kotiterassilla (vaikkakin postauksen julkaisuaikana turkissa) ja mietiskelen miten tämän postauksen nyt alottaisi. Mitä tässä vuoden aikana on päässytkään tapahtumaan. No, paljon kaikenlaista. Blogi ei ole enää ollut osa sitä niin suuresti, kuin mitä se oli vaikka päälle vuosi sitten keväällä, ja sitä edellisinä vuosina. Oon poistanut kymmeniä ja kymmeniä vanhoja postauksia talven aikana, vaikka ne olisivat olleetkin maailman hauskimpia säilyttää ja nauraa niille jälkikäteen. Blogi on ollut paljon mielessä, mutta sitä vähemmän sille aikaa on riittänyt. 

Viime kesä hujahti nopeammin kuin mitkään aikaisemmat kesät. Sille on tietenkin oma syynsä Kalifornian matkan lisäksi. Myös syksy hurahti nopeasti, ja se perään talvi, ja kevät... Muutin pois kotoa, ja aloitin opiskelut matkailualalla, ja myös kaikkea muuta tekemistä riitti.
Syksyllä elokuun puolessa välin oli ihana vanha tuttu EF Reunion Party, jossa olin nuorempana mukana myös 2011 ja 2012. Reunion partyt ovat siis yhteiset bileet/kokoontuminen edellisen tai edellisten kesien kielimatkalaisille. Samaan aikaan aamupäivällä oli myöskin EF:n toimiston Open Door Day johon sai vapaasti tulla tutustumaan EF:n kielimatka- ja kurssitarjontaan. Bileet pidettiin Helsingin vanhalla ylioppilastalolla, jonka eteen oli pysäköity pinkki EF bussi, jonka sisällä sai hengailla ja viettää aikaa.


 Käynnissä oli myös koko päivän aikana arvontoja ja kilpailuja, joka tarkoitti myös useita onnekkaita ja iloisia voittajia ! :D Itse olin koko päivän töissä open doorissa, ja jaoimme muiden ambassadoreiden kanssa esitteitä pitkin kaupunkia ja kerroimme omista kokemuksistamme kiinnostuneille. Luultavasti siellä vieraili silloin myös useita tämän kesän kielimatkalaisia.. 


 
Näiden huippujen tyttöjen kanssa tuli vietettyä se iltapäivä!



Syksyllä olin myös mukana Studentum Roadshow koulutuskiertueella (lue lisää täältä ja täältä), joka oli kiertämässä syksyn/talven lukioita ja tapahtumia ympäri suomen. Toimin EF:n edustajana Joensuun Lyseon lukiolla, ja pääasiallisesti olin siis kertomassa mm. opintovuodesta ulkomailla lukion jälkeen.


Ja sitten ehkä vähän uudempaakin juttua ! Nimittäin Street Action, joka pidettiin yhdessä huippujen Joensuun Ambassador tyttöjen kanssa tän vuoden tammikuussa. Tää on alkanu jo tälläseks joka talven perinteeksi muodostua, ja porukka ainoastaan on vähän muuttanu muotoaan vuosien varrella.



Oikealla reunassa kuvassa: Veera , Roosa, Stiina ja minä 

Jospa nyt tästä tää mun bloggausura lähtis uuteen nousuun, ja ens syksylle kyllä suunnitelmissa lisää EF juttuja. Nyt kuitenkin: Aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille!:)

// Jos sulla ei oo vielä EF:n tän vuotista esitettä, ja sitä kovasti kaipailisit niin sen voi tilata suoraan kotiinTÄSTÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti